Mitä olen oppinut laulusta

 

Monen taidon kanssa on itsestään selvää, että sitä pitää harjoitella päivittäin. Esimerkiksi laulussa on hyötyä päivittäisestä äänenavauksesta: sävelet löytyvät helpommin, tekniikka alkaa helpottua.

Vertailun vuoksi

Kirjoittamalla säännöllisesti voi pitää äänensä auki, löytää niin sopivan kovuuden kuin sävelenkin. Kokeilemalla erityyppisiä kappaleita kehittyy. Hiomalla valitsemiaan kappaleita puolestaan ilmaisu tarkentuu, kehittyy ja muuttuu vaikuttavammaksi. Kummatkin taiteenlajinsa harrastajat toivoisivat, että yleisölle altistuessaan heidän teoksensa olisivat tyylipuhtaita, haluttu  sävy välittyisi ja ennen kaikkea – ettei heidän tarvisi hävetä itseään esittäessään niitä.

Harrastuksina niin kuoro kuin kirjoittajaryhmäkin tarkoittaa klassikoihin tutustumista. Ne antavat sopivia pähkinöitä innostamaan ja pysymään tiellä. Parasta on ryhmäpaine – tulee harjoiteltua, valmistauduttua, jännitettyä ja edistyttyä.

Säännöllinen teorian opiskelu ja valmiiden teosten tutkiminen takaa, että uuden teoksen kohdatessaan tunnistaa sen elementit, rakenteet, perusteet. Samalla oppii, mistä itse nauttii. Kokemuksen perusteella voin suositella niin säännöllistä kielenhuoltoa kuin laulun teoriatunteja: niissä oppii tyypilliset virheet, tunnistaa, onko lähtenyt muodin mukaan ja mitkä tekijät vaikeuttavat lopputuotokseen lähestymistä. Kaikki sanat eivät sovi kaikkiin lauluihin.

Tällä hetkellä henkistä painetta käyttämäni kielen tarkkailusta pitää yllä luennoitsijan tai opettajan sijaan ryhmäpaine. Harmi, että se on kesälomalla.

 

Mahdollisia harjoituksia päivään

Mikäli haluat fiilistellä sanoja ja niiden käyttöä, valitse itsellesi tuttu teema ja kirjoita sillä toisesta. Esimerkiksi innoitusta voi hakea seuraavista aiemminkin tehdyistä:
-pakina maaseudusta / mökkielämästä kaupunkilaissanastolla (tai toisinpäin)
-valitsemastasi urheilulajista kuin biologi
-jostain arjen tapahtumasta kuin urheilutoimittaja

Aiheella ei ole niin väliä, kunhan löydät itse kirjoittamisesta jotain vapauttavaa.

Pidä hauskaa.

Kahden drabblen kirjoitusharjoitus

Tausta sille, kuinka törmäsin raapaleisiin

Ensimmäisen kerran drappleen kirjoitusharjoituksena minut tutustutti intohimoisesti lukemiseen ja kirjoittamiseen suhtautuva ystäväni. Eksyessään poikkeuksellisesti huoneeseeni ja löydettyään kämppiksensä kirjoittamasta, hän kysyi olinko ikinä törmännyt harjoitukseen. Nykyään Drabble, tai raapale niin kuin Wikipedia meitä opettaa, on edelleen yksi lempiharjoituksistani.

Drapplessa on tarkoitus kertoa tasan sadalla sanalla ehyt tarina, jossa on selkeä alku ja loppu. Sataan sanaan tulee myös laskea kaikki käytetyt otsikot. Olkoonkin, että harjoitus on joidenkin mielestä vaikeampi englanniksi kuin suomeksi, en usko, että yksikään sitä kokeileva päätyy väheksymään drappleja. Sen sijaan se on, tai tulisi olla, useammille meistä rakas vanha tuttu.

—

Syksyn väriset saappaat

Emilia rakasti talvea, kevättä ja kesää. Ei kuitenkaan syksyä. Ei sitä, kun valo loppui ja kaikki vain istuivat. Aikuiset istuivat matkallaan töihin ja töissä – vain palatakseen istuallaan kohti tuolejaan ja sohviaan. Emiliakin istui. Koulussa oli pakko.

Oli syksyssä jotain hyvääkin, kuten koulumatka ja uudet saappaat. Emilian parhaat muistot olivat kuitenkin alkaneista asioista. Oli alkanut koulu, oli alkanut harrastuksia ja oli alkanut ystävyys.

Emilian matkatessa kouluun löysivätkin vuosia ujot keltaiset saappaat ystäväparin punaisista. Yhdessä ne hyppivät eteenpäin ja loiskuttivat kuin nauraen mennessään. Ne kertoivat, että ehkä Emilia sittenkin piti syksystä aivan yhtä paljon kuin talvesta, keväästä ja kesästä.

—